Siirry suoraan sisältöön

Yritys

OnSteel Oy on vuonna 2015 perustettu alihankintakonepaja jonka päätoimipaikka sijaitsee Karstulassa. Nuoresta iästä huolimatta yrityksellä on vankka kokemus ja se työllistää 58 alan ammattilaista. Yrityksen pääasiakkaiden toimiala liittyy vahvasti massa- ja paperikoneiden osien valmistukseen, energia- ja ympäristöalan teknologiaan ja offshore alan tuotteisiin.

 

Onsteel tuottaa korkealaatuisia palveluita erityisesti kevyiden ja keskiraskaiden haastavien kappaleiden koneistuksissa, pintakäsittelyissä, kokoonpanoissa ja testauksissa. Myös innovatiivisten ja älykkäiden erikoiskoneiden valmistus kuuluu yrityksen toimenkuvaan.

OnSteel Oy
Perustettu: 2015
Y-Tunnus: 2680256-2
Onnelantie 1, 43500 Karstula

OnSteelin tarina

Rakkaudesta rautaan -ainutlaatuinen menestystarina työntekijöiden rohkeudesta lähteä yrittäjiksi.

Tarina sai alkunsa joulukuussa 2014 kun Karstulalainen metallipaja Meteco Oy ajautui konkurssiin, yhdessä yössä työntekijöiltä katosi työpaikka ja tulevaisuus. Pienellä paikkakunnalla uuden työpaikan löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Huoli purkautui työyhteisössä tekemiseksi, mitä jos yrityksen voisi vielä pelastaa?

Luotto omaan osaamiseen ja ajatus siitä miten asiat voisi tehdä vielä paremmin saivat aikaan ajatuksen jatkaa yritystä omin voimin. Lyhyen suunnittelun jälkeen yhtiön 31 työntekijää päättivät yhdessä ostaa konkurssipesältä koneet, materiaalit ja perustaa uuden yrityksen, OnSteelin. Yritys kirjattiin rekistereihin maaliskuussa 2015. Kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen kerta kun suomalaisen konepajan omistajina ovat sen työntekijät, sittemmin mallia on kopioitu jo useampaankin yritykseen.

Työntekijöiden oma visio kannatti, vaikka alku ei ollut helppo. Yhtiön sisältä löytyi uskomaton määrä näkemystä ja osaamista siitä mitä sen työn tulisi olla jota OnSteel tekee, kehittämisideoita tuli yhtiön sisältä sadoittain. Myös entiset asiakkaat luottivat OnSteelin työntekijöiden ammattitaitoon ja tilauskanta alkoi kasvaa ja yritys sai uusiakin asiakkaita.

Tänään OnSteelin liikevaihto on kasvanut kuuteen miljoonaan ja menossa ovat 2,8 miljoonan euron investoinnit. Tehtaalle rakennetaan uusi keskiraskas tuotantolinja, siirretään toimistot uudelle puolelle ja puretaan vanha toimistosiipi. Investointien ansiosta tehtaalle syntyy kymmenkunta uutta työpaikkaa. Yhtiön nykyisistä 60 työntekijästä 27 on tällä hetkellä työnantajansa osakkaita.

OnSteelin ansiot tuottivat vuoden 2022 Maakunnallisen yrittäjäpalkinnon, eikä suotta sillä yhteisen yrityksen johdosta OnSteelin henki on hyvä ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. ”Kyllä meidän pajalla on puhuttu tunteista, rakkaudesta ja vaikka mistä. Ja puhutaan vastakin.” OnSteelin arvoja ovat; avoimuus, yhteisöllisyys, me-henki ja toisten auttaminen. OnSteel haluaa olla varma työnantaja, ei niinkään riskillä kasvava yritys. Sijoittajina omistajilla on pitkä horisontti ja rakkaus tekemiseen, kehittymiseen sekä työkavereihin. Ja tietysti rautaan.

Yrittäjäpalkinto